Mä olen jossain kaukana, toisella planeetalla.
Äiti käskee kaupassa mun punnita hedelmät.
Mä en osaa.
Mä en tiedä, mitä tehdä niille.
Mä tuijotan vaakaa kuin jotakin kummajaista, avaruusoliota, näkyä tulevaisuudesta.
Kukaan ei huomaa.
Kotona ne ei huomaa mua.
Niitä ei kiinnosta, miten mulla menee.
Ne on liian kiireisiä, ne tappelee keskenään.
Ne huutaa toisilleen, ja mun poskille valuu helmiäiskyyneleitä.
Ne ei edes halua tietää.
Joskus iltaisin mä istun huoneessani hiljaa.
Ja hitaasti mä pyörittelen kädessäni mun parasta ystävääni.
Niinä hetkinä mä olen oudon onnellinen.
Ne ovat pelottavia hetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti