Tänään oli paha päivä.
Aamusta asti ahdisti.
Se kiertyi mun kaulaani kuin köysi.
Se puristi ja kuristi.
Vältin heijastavia pintoja.
Yritin olla kuin sitä ei olisikaan.
Pakokauhu loisti läpi silmistä.
Enkeli pelasti päiväni.
Se on ihmeellistä.
Miten yksi ihminen voi tehdä niin paljon?
Mutta niin vähän?
Hän tuli viereen ja jutteli.
Hymyili.
Hetken sisälläni kupli ilo.
Sitten se sammui.
Iltapäivä meni kuin sumussa.
Olen turta.
Väsynyt.
Itkuinen.
Miten tästä tunteesta pääsee pois?
Oon pohtinut viiltämistä.
Taas.
Mielessä pyörii kaunis kuva.
Kuva punaisesta verestä ja kylkiluista.
Voisinpa olla sen kuvan kaltainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti