8. päivä

Istun huoneeni nurkassa.

Tietokoneen ruutu valaisee kasvoni.

Olen yksin.

Alakerrasta kuuluu kinastelua.

Vähitellen se muuttuu huudoiksi.

Ne kaikuvat tärykalvoissani.

Vanhempieni äänet.

Kyyneleet valuvat poskilleni ties kuinka monetta kertaa tänään.

Mutta suru on syvälle salattu.

Meidän perhe on aina ollut niin kovin avoin.

Niin minulle on sanottu.

Mutta kun minä itken.

Kun itken, kaikki sulkeutuu.

Isä huutaa.

Iso tyttö ei saa itkeä kuin kakara.

Äiti huutaa.

Mitä hän muka voi asian auttamiseksi tehdä?

Siksi itken yksin.

Hiljaisia kristalleja itselleni.

Minun murheeni eivät ole muiden murheita.

Sen olen elämäni aikana oppinut.

Only a few people care

The rest are just curious.

Niin se on.

Enkä minä ole vielä löytänyt niitä muutamaa.

Kenties en koskaan löydäkään.

On vain yksi.

Hänelle voi puhua.

Mutta hän ei ymmärrä.

Ei hän ole myötätuntoinen.

Eikä hän istu viereeni koulun käytävällä.

Tai halaa minua sanoen ettei koskaan päästä irti.

Koska me kaikki sen tiedämme.

Vain sadut päättyvät onnellisesti.

7. päivä

Tyhjyys.

Se valtaa mielen.

Se tuntuu joka paikassa.

Joka solussa.

Mieli on kuin loputon pimeys.

Olen kolme päivää omistautunut täysin bändisoitolle.

Nyt se on ohi.

En tiedä, mitä teen nyt.

Ahdistaa.

En osaa päästää irti.

Pelkään jääväni yksin.

Muut jäsenet ovat niin hyviä ystäviä keskenään.

Minä en kuulu joukkoon.

Olen ainoa tyttö.

Olen ainoa soittotaidoton.

Olen ainoa ahdistunut.

Ainoa joka ei hymyile.

Ainoa surullinen.

Tulen kotiin ja jumppaan.

Olen syönyt taas ihan liikaa.

Koulun alku lähenee.

En tunne ketään uudelta luokaltani.

Valmiit porukat vain ylenkatsovat minua.

Minä en tahdo olla heidän armoillaan.

Muttei minulla ole vaihtoehtoja.

Vai onko?

Rikki revitty ja hajalla

viekää kaikki muut samalla

rakkaus ja viha, pelko ja tuska

pelkkää valkosta ja mustaa

eikä mikään tunnu samalta

menetys ja menetyksen pelko,

haavat on jo peittyneet

mut arvet kyllä kertoo

Gfm - Kyyneleet

6. päivä

Bändireenit on ihan vihonviimeinen juttu.

Ne on kaikki niin taitavia.

Ja mä olen epäonnistuja.

Mun sormet ei osu oikeille sävelille.

Silti mä rakastan niitä hetkiä.

Niinä hetkinä mä en ole kotona.

Mä en kuulu sinne, missä mä oon.

Mutta mä olen niin onnellinen.

Niinä hetkinä mun tyhjässä kuoressa on sydän.

Pimeydessä on valo.

Sen pieni ja hento, mutta sen hetken se valaisee pientä osaa.

Osaa siitä pimeästä tyhjyydestä, jossa mä elän.

Iskä tulee ulko-ovella vastaan.

Olen lähdössä lenkille.

Se sanoo, etten saa alkaa juosta pakkomielteisesti.

Naurahdan.

Jospa tietäisit, että varoitus on kovin myöhässä.

Lähden ovesta taakseni katsomatta.

Jalat on lyijynraskaat.

Mä pakotan itseni juoksemaan.

Sen hetken mä olen vahva.

Kotona mä makaan lattialla.

Mulla on paha olla. 

Musiikki pauhaa stereioissa.

Mä kuuntelen musiikkia mun pahaan oloon.

Se on kuin alkoholi, tupakka tai huumeet.

Hiljaisuudessa saan vierotusoireita;

Ahdistusta, masennusta ja paniikkia.

Vaikka niistähän mun elämä on tehty.

Enkä mä jaksa taistella niitä tunteita vastaan.

En ainakaan tänään.

5. päivä

Tänään mä olisin valmis kuolemaan. 

Tänään mä inhoan itseäni.

Tänään mä tahdon viiltää.

Tänään mä olen luopunut toivosta olla onnellinen.

Huomenna mun pitää kai herätä.

Kerätä itseni taas yhden huonosti nukutun yön jälkeen ja hymyillä.

Vaikken jaksa.

En tahdo.

Ei kiinnosta. 

Ei viitsi.

Huomenna kampean itseni ylös sängystä ja lähden lenkille.

Ja toivon, etten pyörry matkalle.

Mulla on huono olo.

Mutta nälkä on heikkoutta.

Se on vain olotila.

Mä pystyn kyllä olemaan sen kanssa.

Niin kaikki muutkin pystyy.

Koska kaikki muut on kauniita ja hoikkia.

Ja mä olen kamala.

Mun käsivarsiani halkovat arvet.

Tummat viivat halkovat kermanvaaleaa ihoa.

Kalpeilla kasvoilla on silmien alla mustat renkaat.

Mä tarvitsen unta.

Mutta mä pelkään nukahtaa.

Nukahtaa mun painajaisiini.

4. päivä

Sano, että mä olen itsekäs.

Sano että mä olen hullu.

Sano, ettet ikinä halua enää nähdä minua.

Sano, sano kaikki mitä ajattelet.

Se ei liikuta minua enää.

Minusta tulee kaunis.

Minusta tulee laiha.

Minusta tulee sellainen, jonka perään katsotaan kadulla ja huokaillaan.

Koska olen niin täydellinen.

Minusta tulee sadun prinsessa kauniissa mekossaan.

Ja ihmiset ympärillä huokailevat.

Paitsi että se kaikki on illuusiota.

Sisältä minä olen palasina.

Sieluni on sirpaleina.

Mutta jos jotakuta kiinnostaisi, en olisi tässä.

Pimeässä yössä kirjoitan kirjaimia ranteisiini itkien.

Eikä kukaan kuule.

Kuuntelen surullista musiikkia.

Puristan läskejä mahassani.

Ja hetken minä toivon.

Toivon että joku löytäisi minut.

Mutta niin ei kai tapahdu milloinkaan.

You come to me with scars on your wrist

You tell me this will be the last night

Feeling like this

I just came to say goodbye

Didn't want you to see me cry

I'm fine

But I know it's a lie.

Skillet – Last Night

3. päivä

Älä kysy jos sua ei kiinnosta.

Anna mun olla.

Anna mun vajota niihin syvyyksiin, joista mä luulin jo päässeeni.

Mä lupasin ettei ikinä enää.

Mutta mitä lupaukset ovat?

Ei kukaan muukaan pidä täällä lupauksia.

Ja mä inhotan itseäni.

Voi kumpa mä olisin kaunis ja laiha.

Sen sijaan että oon tällainen lihapulla.

Rasvainen ja ällöttävä.

Tuijotan itseäni peilistä ja toivon, etten olisikaan.

Ja mä päätän.

Päätän, että jonakin päivänä mä voitan.

Se päivä ei ole tänään, mutta ehkä se päivä on huomenna.

Siihen asti mä katselen kun mun veri pisartuu punaisena mun kalpealla iholla.

2. päivä

Mä olen jossain kaukana, toisella planeetalla.

Äiti käskee kaupassa mun punnita hedelmät.

Mä en osaa.

Mä en tiedä, mitä tehdä niille.

Mä tuijotan vaakaa kuin jotakin kummajaista, avaruusoliota, näkyä tulevaisuudesta.

Kukaan ei huomaa.

Kotona ne ei huomaa mua.

Niitä ei kiinnosta, miten mulla menee.

Ne on liian kiireisiä, ne tappelee keskenään.

Ne huutaa toisilleen, ja mun poskille valuu helmiäiskyyneleitä.

Ne ei edes halua tietää.

Joskus iltaisin mä istun huoneessani hiljaa.

Ja hitaasti mä pyörittelen kädessäni mun parasta ystävääni.

Niinä hetkinä mä olen oudon onnellinen.

Ne ovat pelottavia hetkiä.