Tänään kaikki oli kai kuin ennenkin.
Silloin kun asiat.
Eivät ne olleet hyvin.
Mutta kenties paremmin.
Kävelin kotiin K:n kanssa.
Olemme kovin etäisiä nykyään.
Vaikka hän on ollut luottoystävä niin kauan.
Puhuimme.
Mutta ehkemme niinkuin ennen.
Emme tiedä toisistamme tarpeeksi.
Emme enää.
Olin nuortenillassa.
Sama vanha porukka.
Enkeli, sen veli ja O.
Hetken tunsin sitä kuplivaa iloa.
Muistin ne hetket kun kuuluin jonnekin.
Enkeli istui vieressäni ja soitti kitaraa.
Samoja kappaleita.
Niinkuin ennenkin.
Mutta tiedän huomisen olevan taas vaikea.
Ja pelkään maanantaita.
Koulua.
Yksinäisyyttä.
Mutta ehkä minulla on jotakin, mitä odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti