Se katsoo minua huoneen nurkasta.
Houkuttelee luokseen.
Vaikka huone on täynnä ihmisiä.
Se hymyilee ja ottaa minut syleilyynsä.
Aivan kuin olisimme tunteneet vuosia.
Niin me olemmekin.
Sitä en pääse pakoon.
En vaikka kuinka haluaisin.
Se roikkuu takinliepeessäni.
Se tulee kanssani lenkille.
Tekee kanssani läksyjä.
Kuiskii koriviini kuuntelemieni kappaleiden sanoja.
Se laulaa minulle tuutulaulun illalla.
Ja herättää minut aamulla.
Se valvoo vierelläni painajaisiani.
Se istuu vieressäni tunneilla.
Se pyytää minut kanssaan kävelylle ruokatunnilla.
Kehuu, kun olen taas laihtunut.
Se on mustasukkainen.
Se ei halua, että leikin muiden kanssa.
Se mielellään omistaa minut.
Se on kuin osa minua.
Se on kuin elämäni rakkaus.
Se on kaikki, mitä minulla on.
Se on minun paras ystäväni.
Sen nimi on Yksinäisyys.
Onko sulla kikkiä tai jotain? Jos haluut jutella niin mun yhteystietolistalla on aina tilaa sulle! Ja vaikket haluaisi jutella, sä olet silti mulle tärkeä ja sydänystävä.
VastaaPoistayksinäisyys on kyllä hurja juttu. Mullakin katosi ystävät vuosiksi ja uskoin etten välttämättä selviäisi elämästä kauvaa niin yksin, samaistuttava teksti. Mutta yhtäkkiä sitä havahtuu siihen , että pikkuhiljaa ei enää ole niin yksin. Toisilla menee pari vuotta ja toisilla kymmenen, mutta sun sydänperhe/heimo/porukka/whatever on aina olemassa ja odottamassa sua <3
Kiitos kauniista sanoista, kyyneleet melkein nousivat silmiin, kun tällaista luki.. Kik mulla kyllä on, löytyy nimellä scarsyoucannotsee. Kiitos tosiaan rohkaisusta ja kommentistasi. <3
Poista