Kauanko olen ollut koulussa?
Kaksi päivää?
Se tuntuu viikoilta.
Kuukausilta tai ehkä vuosilta.
En jaksa sitä kun kaikki kysyvät samoja kysymyksiä.
Tai tuijottavat kuin kalaa akvaariossa.
Vanhojen tanssit ahdistavat jo nyt.
Minulla ei ole paria.
Tai on.
Mutta Enkeli on abi.
Ja minun paras ystäväni.
Mutta hän on varmaankin unohtanut minut.
Ja hän tahtoo olla abi-ystäviensä kanssa.
Ei se mitään.
Enkeli saa unohtaa minut.
Minä vain en unohda häntä.
Viikonloppu.
Kauheasti kaikkea menoa.
En ehdi nukkua.
En saa öisin nukuttua muutenkaan.
Herään kuin kissa jokaiseen rasahdukseen.
Jokaiseen ohiajavaan autoon.
Jokaiseen painajaiseeni.
Eniten kuitenkin toivon, ettei olisi aikaa ajatella.
Mieli on ihmisen pahin vihollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti