61. päivä

Älä kerro miten elää

Älä kerro etten mä nää

Totuus on sisällä pään

Sydän on syvällä sisällä jään

Kuka voi koskee niin et mä nään

Tehä sen niin että selviän täält

Mikaveli – Hävittäjii

Tänään oli viimeinen päivä, jolloin oikeasti oli kunnon syy nousta sängystä. Tuntuu, että huomenna kun oikeasti alkaa loma en ehkä enää jaksa. Voin maata sängyssä koko päivän. Miksi siis en tekisi niin? Minulla ei ole mitään motivaatiota tehdä mitään. Tuntuu, että en tule toimeen kenenkään kanssa, enkä näin ollen näe mitään syytä yrittää. Veljeni vihaa minua, äidilläni ei ole halua edes yrittää ymmärtää. Isä joko ignooraa minut täysin tai kommentoi ilkeästi. Ja minä hymyilen.

Olin jouluyön messussa laulamassa. En ole itse koskaan tyytyväinen lauluuni, en tänäänkään. Oli taas virhe edes yrittää. Tuntuu, että koko elämäni voi nykyään kiteyttää siihen, mitä tapahtui messun jälkeen. Vanhempi mieshenkilö tuli kehumaan lauluani. Hetken kuluttua tajusin hänen olevan umpihumalassa. Niin käy aina; silloin kun kuvittelen jotakin mukavaa tapahtuvan, paljastuu jokin inhottava yksityiskohta, joka täysin latistaa tunnelman.

Äitini syyttää minua siitä, että olen niin yksinäinen. Kohtelen kuulemma ihmisiä kaltoin. Ehkä sitten niin. Mutta en osaa toimia toisin. Kai minun on vaan hyväksyttävä, että minua ei ole luotu tähän maailmaan, ei näitä ihmisiä varten.