23. päivä

All his life he's been told

He'll be nothing when he's old

All the kicks and all the blows

He won't ever let it show

The Script – Superheroes

---

Opettaja kysyy.

Mä vastaan, vaikken edes muista kysymystä.

Mun mieli harhailee.

Ahdistus syö mua sisältä.

Ne kysyy, oonko tehnyt läksyt.

Mitään en ole tehnyt.

En jaksanut.

En pystynyt.

Ahdisti.

Mun tekee mieli itkeä.

Nostan korvanappien volyymia.

Mun sisällä velloo.

Tekee mieli oksentaa.

Mulla on paha olo.

Mä en tahdo.

En tahdo mennä huomenna kouluun.

Mä en tahdo olla sielä yksin.

Koska yksinäisyys syö mua sisältä päin.

Mistähän sen tietää milloin on syytä huoleen?

Kun huumorilla ei saa kuitattuu enää kaikkee

Ja ymmärtää tilanteen luonteen

Apulanta – Ihme

22. päivä

'Sä näytät aika väsyneeltä'

'Onko kaikki hyvin?'

Ne kysyy multa, miksi mun silmänaluset on tummat.

Miksi mun kasvot on niin kalpeat.

Miksi mä en naura.

Miksei mun hymy yltä mun silmiini.

Mä pelkään.

Pelkään, että ne luulee vian olevan niissä.

Pelkään, että ne hylkää.

Pelkään, että ne huomaa mun pahan olon.

Ja samalla pelkään, että ne ei huomaa.

Kumpa osaisin sanoa niille.

Kertoa, miten paha minun on olla.

Miten ahdistus puristaa mua kasaan.

Kuinka mä halaan itseäni pitääkseni mut kasassa.

Koska kukaan muu ei halaa.

Koska mä en osaa puhua.

Mulla ei ole sanoja.

Mun ajatukseni jos joku kuulis

Kuoren alla jotain muuta kuin luulis

Mut mä hymyilen kauniisti

Ja saan kaiken anteeksi.

Sanni – Supernova

21. päivä

Joskus on niitä päiviä.

Päiviä joina ei ole kenellekään mitään sanottavaa.

Ei opettajille.

Ei vanhemmille.

Ei edes niille, jotka kutsuvat itseään ystävikseni.

Antaisivat minun olla.

Olen yksin, ja te kaikki näette sen.

Teitä ei kiinnosta auttaa.

Minua ei kiinosta pyytää apua.

Minua ei kiinosta valittaa.

Tiedän jo vastauksen.

Se on oma vikani.

Kaikilla on heikkous.

Minun heikkouteni on Enkeli.

Kun hän puhuu, minun maailmani pysähtyy.

Ihmisten mielestä hän on ärsyttävä.

Minulle hän on tärkeä.

Hän tietää ne sanat.

Sanat, joilla minulle puhutaan.

Sanat, jotka saavat minut hymyilemään.

Hymyä sydämestä.

Tavalla, jolla en hymyile kenenkään muun kanssa.

Mutta te muut vain kartatte.

Vältätte ja ilkeilette.

Minuun sattuu teidän seurassanne.

Hymyni kiristää leukapieliäni kun hymyilen vitseillenne.

Niille, jotka eivät ole hauskoja.

Mutta siihen kai tottuu.

Ja ilma niitä hetkiä Enkelin kanssa en olisi tässä.

Olisin luovuttanut.

Ja joskus ajattelen edelleen, että niin olisi ollut parempi.

20. päivä

Mulla on paha olo.

Oksettaa.

Väsyttää.

En vain pysty.

Olen nukkunut ehkä kahdeksan tuntia.

Yhteensä kahtena viime yönä.

Nukun katkonaisesti.

Herään painajaisiini kylmän hien peittämänä.

Pelkään nukahtaa uudelleen.

Katson kelloa, ja toivon.

Toivon olevani vielä pieni.

Tarpeeksi pieni käpertymään äidin kainaloon.

"Äiti, mä näin pahaa unta."

Olen liian vanha sellaiseen.

Mutta ajatukset päässäni eivät anna rauhaa.

Ne pyörivät ja pyörivät.

Ne tekevät minusta lopun.

En jaksa enää.

Aamuisin olen kuin zombie.

Harmaiden silmien alla tummat varjot.

Piilota piilota.

Varjot meikillä.

Surut hymyllä.

Voi, kuinka sairas maailma.

19. päivä

Tänään oli sellainen päivä.

Sellainen, että kaikki vaan harmitti.

Sellainen etten ollut riittävä.

Sellainen että kaikki vaan vihaavat minua.

Ei se taida olla uutta.

Niiden katse lukkiutuu muhun tuomitsevana.

Vain siksi että tiesin vastauksen.

Vastauksen taas yhteen opettajan typerään kysymykseen.

Ne katsoo mua.

Niiden mielestä olen outo.

Ei taida olla uutta sekään.

Tuijotan kuvaani peilistä.

Ahdistus hyökyy lävitseni.

Kuinka joku on näin ruma.

Niin ruma, etteivät kauneimmatkaan vaatteet voi sitä korjata.

Turha kai sitä on yrittää olla kaunis.

Kun ei ole edes sitä sisäistä kauneutta.

Kuinka silloin voi olla kaunis ulkoa?

Mulla on paha olla.

18. päivä

Kisoissa.

Mä juoksen.

 Ne katsoo mua.

Ne arvoi mua.

Jokaista ylimääräistä grammaa mun kehossani.

Ne on kauniita.

Ne on laihoja.

Yht'äkkiä mä taas toivon, ettei mua olisikaan.

Huomenna pitäisi mennä rannalle.

En tunne niitä ihmisiä.

Mun kaverini raahaa mut mukaan puolipakolla.

Se kai luulee, että oon jotenkin allapäin.

Mutta rannalle meno.

Se vain pahentaa ahdistusta.

Ahdistus syö minut elävältä.

Tai ehkä ne ovat minun ajatukseni.

17. päivä

En ole syönyt tänään muuta kuin kulhollisen puuroa ja vähän muroja.

Ei kai pitäisi olla ylpeä.

Olen silti.

Tunnen selittämätöntä iloa kun lenkillä joudun pysähtymään krampin vuoksi.

Mieleeni hiipii sana; aliravitsemus.

Kaikki ne kauniit luut, joita joskus näkyi ihoni läpi.

Kumpa saisin ne takaisin.

Koulussa istun yksin.

Taas.

Kuuntelen musiikkia.

Jälleen.

Enkeli katsoo minuun.

Katseemme kohtaavat.

Hän hymyilee.

En osaa vastata hänen hymyynsä.

Väännän kasvoilleni kummallisen ilvehdyksen.

Toivon, että hän näkisi, miten paha olla minun on.

Hän sen näki viimeksikin.

Mutta nyt hän on niin kaukana.

Ja kukapa minusta välittäisi.

Ei kukaan välittänyt silloinkaan.

Isäni ei ymmärrä minua.

Tai ehkä se olen minä.

Se, joka ei ymmärrä.

En ole sellainen, kun hän haluaisi.

En vaikka kuinka yritän.

Mitä ikinä teen se on väärin.

Juoksen liikaa.

Tai olen laiska.

"Syöt niinkuin jokin ahmimishäiriöinen"

"Syöt liian vähän"

"On sulle noita kiloja vähän tullut"

Ole hiljaa.

Mä inhoan itseäni ilman kommenttejakin.

16. päivä

Enkeli puhui mulle.

Se ei ymmärrä, miten se mua satuttaa.

Jokainen hetki, jona se vaan kulkee ohi, satuttaa mua.

Koulussa istun yksin käytävällä.

Musiikki pauhaa mun korvissa.

Joinakin päivinä mä hajoan.

Tänään on se päivä.

Mä olen niin yksin.

Koulussa joku tulee puheille.

Mutta en jaksa keskustella.

Pitäisi kai ryhdistäytyä.

Ottaa itseä niskasta.

Se on asenteesta kiinni.

Ja minulla on kai asennevamma.

Such a lonely day

Shouldn't exist

It's a day that I'll never miss

Such a lonely day

And it's mine

The most loneliest day of my life

System of a Down – Lonely Day

15. päivä

Täytyy leikkaa et voi liimata

Ja vuotaa et voi oppia.

Sanni – Supernova

14. päivä

En tiedä, minne aika katoaa.

Huomenna on maanantai.

Enkä tiedä, miltä se tuntuu.

En oikeastaan tunne mitään.

En ole surullinen.

Tai onnellinen.

Tai väsynyt.

Mutten liioin pirteä.

Tai iloinen.

Tai edes ahdistunut.

Ehkä olen lakannut olemasta?

Ehkä olen ylirasittanut mieleni ja tunteeni?

Ehkei minua ole enää?

Voi, olisipa se totta.

Aamulla ei tarvitsisi herätä.

Eikä yöllä nähdä painajaisia.

Tai olla yksin koulussa.

Eilen olin tuttavani häissä.

Olin veljeni ohella ainoa alaikäinen koko talossa.

Katsoin sivusta, kun muut joivat.

Unohtivat murheensa edes hetkeksi.

Minulle jäi vain äidin rooli.

Katsoa, etteivät he kaadu portaissa.

Mutta mikä minä olen heistä huolehtimaan?

En osaa huolehtia edes itsestäni.

13. päivä

Kauanko olen ollut koulussa?

Kaksi päivää? 

Se tuntuu viikoilta.

Kuukausilta tai ehkä vuosilta.

En jaksa sitä kun kaikki kysyvät samoja kysymyksiä.

Tai tuijottavat kuin kalaa akvaariossa.

Vanhojen tanssit ahdistavat jo nyt.

Minulla ei ole paria.

Tai on.

Mutta Enkeli on abi.

Ja minun paras ystäväni.

Mutta hän on varmaankin unohtanut minut.

Ja hän tahtoo olla abi-ystäviensä kanssa.

Ei se mitään.

Enkeli saa unohtaa minut.

Minä vain en unohda häntä.

Viikonloppu.

Kauheasti kaikkea menoa.

En ehdi nukkua.

En saa öisin nukuttua muutenkaan.

Herään kuin kissa jokaiseen rasahdukseen.

Jokaiseen ohiajavaan autoon.

Jokaiseen painajaiseeni.

Eniten kuitenkin toivon, ettei olisi aikaa ajatella.

Mieli on ihmisen pahin vihollinen.

12. päivä

Tänään.

Koulu alkoi.

En tiedä vastasiko se oletuksiani.

Koko päivä oli kuin harhakuvaa.

En pystynyt ahdistukseltani ajattelemaan.

Tiedätkö sen tunteen?

Ahdistus on kuin kupla.

Ympäröivät ihmiset vain ponnahtavat kauemmas sen pinnasta.

Toivon, että joku poksauttaisi sen kiiltävän pinnan.

Ja näkisi, millä se on täytetty.

Mutta kyllä ei kukaan tule.

Minulla oli huono päivä.

Loistelamput häikäisivät silmiäni.

Kuin autonvalot pimeässä.

Sokaistuin.

Päänsärky.

Teki mieli itkeä.

Nestehukka.

Litkin vettä.

Yhä särki.

Luokallani oli paikkakunnalle muuttanut uusi tyttö.

Häntä ihailtiin kuin huippumallia.

Kaikki halusivat puhua hänelle.

Mutta eivät minulle.

Minä olen paluumuuttaja.

Hyi yäk, lihava tavis.

Outolintu.

Palasin takaisin kotiin.

Enkä tiedä kuulunko tännekään.

11. päivä

 Tänään musta ei ollut mihinkään.

Kuljin kuin sumussa koko päivän.

Omaan kuoreeni sulkeutuneena.

Epätodellinen olo.

Tänään olen vain pudottanut ja hajottanut asioita.

Autokoulussa en osannut tehdä mitään.

Päässäni on liikaa ajatuksia.

Olen liian väsynyt.

Väsymys painaa jokaisessa jäsenessä.

Jokaisessa ajatuksessa.

Jokaisessa sumuisessa ajatuksessa.

Kuuntelen unen rajamailta, kuinka isä ja veli aloittavat jokailtaisen tappelunsa.

En jaksa edes itkeä.

Huomenna on koulua.

En jaksa sitäkään.

Jo valmiiksi olematon sosiaalisuuteni loistaa poissaolollaan.

Ja juuri sitä minä huomenna tarvitsen.

Uusi luokka.

Uusi ikäluokka.

Pienen paikkakunnan ennakkokäsityksiä.

Minusta varmasti liikkuu tarinoita.

Ne ovat nähneet arvet.

Äänet kuiskivat selän takana.

Kertovat kuinka olen lihonut.

Kuinka olen ruma.

Inhottava.

Ehkä minä ansaitsen olla yksin?

10. päivä

Tänään oli kai hyvä päivä.

Söin mahdollisimman vähän.

Kävin autokoulussa.

Ja lenkillä.

Nyt olo on kai kuin keijulla.

Painoton, olematon.

Sitten joku tulee ja nyppii siivet pois mun selästä.

Mun veljellä menee huonosti.

Se on hiljainen kuin varjo.

Ja laiha kuin luuranko.

Ja nyt ne keksi, että sillä on paha olla.

Mulla on niille yllätys.

Mullakin on paha olla.

Mutta ei mua siitä ole kukaan paaponut.

Mun käsketään ottaa särkylääkettä.

Ja mä  mietin.

Mietin, paljonko mun maksa kestää.

Koska se kipu, jota  mä tunnen on mun pään sisällä.

Se on kuin terä, joka viiltelee mua sisältä päin.

Mutta haavat ei vuodakaan verta.

Mun opettaja joskus sanoi, ettei satu jos ei tule verta.

Se oli väärässä.

Mutta opettajat ei ole koskaan ymmärtäneet mua.

Mua pelottaa olla kotona.

Niin mun velikin oli sanonut.

Koska kaikki, mitä teet, on väärin.

Niin se on aina ollut.

Ja kun koskaan ei saa kiitosta, ei ennen pitkää näe syytä yrittää.

Mä en nää sitä enää.

Sometimes quiet is violent

I find it hard to hide it

My pride is no longer inside

It's on my sleeve

My skin will scream

Reminding me of

Who I killed inside my dream

I hate this car that I'm driving

There's no hiding for me

I'm forced to deal with what I feel

There is no distraction to mask what is real

I could pull the steering wheel

21 pilots – Car radio

9. päivä

I'm looking at you through the glass

Don't know how much time has passed

Oh God, it feels like forever

But no one ever tells you that

Forever feels like home

Sitting all alone inside your head.

Stone Sour – Through glass

---

Ne on ollut riidoissa kohta kolme päivää.

Musta tuntuu, että ne ei ehkä sovikaan.

Mua pelottaa.

Entä jos aamulla mulla ei olekaan enää kotia?

Ahdistaa.

Onko mun pakko herätä aamulla?

Aamulla on ajotunti.

Pitäisi oppia ajamaan autoa.

Mutta mitä hyötyä siitä minulle olisi?

Opettaja ärsyttää.

Se on niin kovin hauska olevinaan.

Se ei ymmärrä, miten sen läpät vaan satuttaa.

Miten ne viiltää kuin veitset.

Mä en ole tyhmä.

Mä olen vain hajalla.

Harvinaisen tietoinen jokaisesta tekemästäni virhestä.

Krooninen ylisuorittaja

Kummallinen tapaus.

Ongelma.

Mutta eihän se voi sitä tietää. 

Että mä en tarvitse sen vittuilua.

Mä ymmärrän virheeni ihan itse.

Mä en vaan osaa korjata niitä.

8. päivä

Istun huoneeni nurkassa.

Tietokoneen ruutu valaisee kasvoni.

Olen yksin.

Alakerrasta kuuluu kinastelua.

Vähitellen se muuttuu huudoiksi.

Ne kaikuvat tärykalvoissani.

Vanhempieni äänet.

Kyyneleet valuvat poskilleni ties kuinka monetta kertaa tänään.

Mutta suru on syvälle salattu.

Meidän perhe on aina ollut niin kovin avoin.

Niin minulle on sanottu.

Mutta kun minä itken.

Kun itken, kaikki sulkeutuu.

Isä huutaa.

Iso tyttö ei saa itkeä kuin kakara.

Äiti huutaa.

Mitä hän muka voi asian auttamiseksi tehdä?

Siksi itken yksin.

Hiljaisia kristalleja itselleni.

Minun murheeni eivät ole muiden murheita.

Sen olen elämäni aikana oppinut.

Only a few people care

The rest are just curious.

Niin se on.

Enkä minä ole vielä löytänyt niitä muutamaa.

Kenties en koskaan löydäkään.

On vain yksi.

Hänelle voi puhua.

Mutta hän ei ymmärrä.

Ei hän ole myötätuntoinen.

Eikä hän istu viereeni koulun käytävällä.

Tai halaa minua sanoen ettei koskaan päästä irti.

Koska me kaikki sen tiedämme.

Vain sadut päättyvät onnellisesti.

7. päivä

Tyhjyys.

Se valtaa mielen.

Se tuntuu joka paikassa.

Joka solussa.

Mieli on kuin loputon pimeys.

Olen kolme päivää omistautunut täysin bändisoitolle.

Nyt se on ohi.

En tiedä, mitä teen nyt.

Ahdistaa.

En osaa päästää irti.

Pelkään jääväni yksin.

Muut jäsenet ovat niin hyviä ystäviä keskenään.

Minä en kuulu joukkoon.

Olen ainoa tyttö.

Olen ainoa soittotaidoton.

Olen ainoa ahdistunut.

Ainoa joka ei hymyile.

Ainoa surullinen.

Tulen kotiin ja jumppaan.

Olen syönyt taas ihan liikaa.

Koulun alku lähenee.

En tunne ketään uudelta luokaltani.

Valmiit porukat vain ylenkatsovat minua.

Minä en tahdo olla heidän armoillaan.

Muttei minulla ole vaihtoehtoja.

Vai onko?

Rikki revitty ja hajalla

viekää kaikki muut samalla

rakkaus ja viha, pelko ja tuska

pelkkää valkosta ja mustaa

eikä mikään tunnu samalta

menetys ja menetyksen pelko,

haavat on jo peittyneet

mut arvet kyllä kertoo

Gfm - Kyyneleet

6. päivä

Bändireenit on ihan vihonviimeinen juttu.

Ne on kaikki niin taitavia.

Ja mä olen epäonnistuja.

Mun sormet ei osu oikeille sävelille.

Silti mä rakastan niitä hetkiä.

Niinä hetkinä mä en ole kotona.

Mä en kuulu sinne, missä mä oon.

Mutta mä olen niin onnellinen.

Niinä hetkinä mun tyhjässä kuoressa on sydän.

Pimeydessä on valo.

Sen pieni ja hento, mutta sen hetken se valaisee pientä osaa.

Osaa siitä pimeästä tyhjyydestä, jossa mä elän.

Iskä tulee ulko-ovella vastaan.

Olen lähdössä lenkille.

Se sanoo, etten saa alkaa juosta pakkomielteisesti.

Naurahdan.

Jospa tietäisit, että varoitus on kovin myöhässä.

Lähden ovesta taakseni katsomatta.

Jalat on lyijynraskaat.

Mä pakotan itseni juoksemaan.

Sen hetken mä olen vahva.

Kotona mä makaan lattialla.

Mulla on paha olla. 

Musiikki pauhaa stereioissa.

Mä kuuntelen musiikkia mun pahaan oloon.

Se on kuin alkoholi, tupakka tai huumeet.

Hiljaisuudessa saan vierotusoireita;

Ahdistusta, masennusta ja paniikkia.

Vaikka niistähän mun elämä on tehty.

Enkä mä jaksa taistella niitä tunteita vastaan.

En ainakaan tänään.

5. päivä

Tänään mä olisin valmis kuolemaan. 

Tänään mä inhoan itseäni.

Tänään mä tahdon viiltää.

Tänään mä olen luopunut toivosta olla onnellinen.

Huomenna mun pitää kai herätä.

Kerätä itseni taas yhden huonosti nukutun yön jälkeen ja hymyillä.

Vaikken jaksa.

En tahdo.

Ei kiinnosta. 

Ei viitsi.

Huomenna kampean itseni ylös sängystä ja lähden lenkille.

Ja toivon, etten pyörry matkalle.

Mulla on huono olo.

Mutta nälkä on heikkoutta.

Se on vain olotila.

Mä pystyn kyllä olemaan sen kanssa.

Niin kaikki muutkin pystyy.

Koska kaikki muut on kauniita ja hoikkia.

Ja mä olen kamala.

Mun käsivarsiani halkovat arvet.

Tummat viivat halkovat kermanvaaleaa ihoa.

Kalpeilla kasvoilla on silmien alla mustat renkaat.

Mä tarvitsen unta.

Mutta mä pelkään nukahtaa.

Nukahtaa mun painajaisiini.

4. päivä

Sano, että mä olen itsekäs.

Sano että mä olen hullu.

Sano, ettet ikinä halua enää nähdä minua.

Sano, sano kaikki mitä ajattelet.

Se ei liikuta minua enää.

Minusta tulee kaunis.

Minusta tulee laiha.

Minusta tulee sellainen, jonka perään katsotaan kadulla ja huokaillaan.

Koska olen niin täydellinen.

Minusta tulee sadun prinsessa kauniissa mekossaan.

Ja ihmiset ympärillä huokailevat.

Paitsi että se kaikki on illuusiota.

Sisältä minä olen palasina.

Sieluni on sirpaleina.

Mutta jos jotakuta kiinnostaisi, en olisi tässä.

Pimeässä yössä kirjoitan kirjaimia ranteisiini itkien.

Eikä kukaan kuule.

Kuuntelen surullista musiikkia.

Puristan läskejä mahassani.

Ja hetken minä toivon.

Toivon että joku löytäisi minut.

Mutta niin ei kai tapahdu milloinkaan.

You come to me with scars on your wrist

You tell me this will be the last night

Feeling like this

I just came to say goodbye

Didn't want you to see me cry

I'm fine

But I know it's a lie.

Skillet – Last Night

3. päivä

Älä kysy jos sua ei kiinnosta.

Anna mun olla.

Anna mun vajota niihin syvyyksiin, joista mä luulin jo päässeeni.

Mä lupasin ettei ikinä enää.

Mutta mitä lupaukset ovat?

Ei kukaan muukaan pidä täällä lupauksia.

Ja mä inhotan itseäni.

Voi kumpa mä olisin kaunis ja laiha.

Sen sijaan että oon tällainen lihapulla.

Rasvainen ja ällöttävä.

Tuijotan itseäni peilistä ja toivon, etten olisikaan.

Ja mä päätän.

Päätän, että jonakin päivänä mä voitan.

Se päivä ei ole tänään, mutta ehkä se päivä on huomenna.

Siihen asti mä katselen kun mun veri pisartuu punaisena mun kalpealla iholla.

2. päivä

Mä olen jossain kaukana, toisella planeetalla.

Äiti käskee kaupassa mun punnita hedelmät.

Mä en osaa.

Mä en tiedä, mitä tehdä niille.

Mä tuijotan vaakaa kuin jotakin kummajaista, avaruusoliota, näkyä tulevaisuudesta.

Kukaan ei huomaa.

Kotona ne ei huomaa mua.

Niitä ei kiinnosta, miten mulla menee.

Ne on liian kiireisiä, ne tappelee keskenään.

Ne huutaa toisilleen, ja mun poskille valuu helmiäiskyyneleitä.

Ne ei edes halua tietää.

Joskus iltaisin mä istun huoneessani hiljaa.

Ja hitaasti mä pyörittelen kädessäni mun parasta ystävääni.

Niinä hetkinä mä olen oudon onnellinen.

Ne ovat pelottavia hetkiä.